Taikuus
”Niin kuin maamme muissa osissa löydetään myöskin Pohjois-Karjalassa, vaikka tähän asti verraten vähemmän, milloin maasta, kaatuneiden ikihonkien juurilta, milloin järvien ja soiden pohjista sileiksi hiottuja kiviä. Tavallisesti niitä kutsutaan ”ukontaltoiksi”, sillä yksinkertainen kansa arvelee niitä pilvistä isketyiksi Ukon nuoliksi. Sellaisessa luulossa käytettiin niitä ennen taikakaluina: paisumien painamiseen, voita kirnutessa, vesiä kiehuttaessa, ym. tarpeissa ja tiloissa. Matkalla oli kivi voimallinen suojelija noidan nuolia ja velhojen veitsirautoja vastaan, ja kuljeteltiin silloin taskussa tahi kengän varressa.”
(Könönen, Tahvo 1890, 11.)
Taikuudessa on käytetty erilaisia taikaesineitä, esimerkiksi eläinten osia kuten hampaita ja kynsiä, joilla on maagista voimaa, tai kiviä, erityisesti ukonvaajoja ja käärmeen käräjäkiviä. Näitä taikakaluja säilytettiin usein pussissa.
Ukonvaajat ovat saaneet nimensä siitä, että ne miellettiin ukkosenjumalan aseiksi, joita hän sinkosi maahan salamoiden mukana. Koska Ukko sai salamallaan aikaan tulen, se voitiin estää tai sammuttaa hänen omilla aseillaan eli ukonvaajoilla. Kaskenkaatajat käyttivätkin vasarakirveitä taikakaluina ennen kaskeamisen aloittamista: ukonvaaja kädessä kierrettiin poltettavan alueen ympäri. Tällä varmistettiin, ettei tuli levinnyt kasken ulkopuolelle.
Tasataltta
Kivikautinen, poikkiteräinen tasataltta. Kannassa on mahdollisesti ollut myös terä, joka sittemmin on lohjennut.
Terä ja lappeet hiottu, kyljissä työstön jälkiä. Talollinen Pekka Kempas löysi taltan Pälkjärven Anonniemen kylästä ison koivun juurelta, jonka ukonilma oli Peltovaaralla kaatanut, maasta kämmenen leveyden syvyydestä. Käytetty ilmeisesti taikakaluna, ukonvaajana, löytymisen jälkeen.
Stipendiaatti Tahvo Könönen 1884.
Pälkjärvi, Anonniemi.

Karhunhammas
Keskelle porattu pyöreä reikä hampaan läpi. Hammas saatettiin sitoa vaikkapa lapsen kaulaan tuottamaan onnea tai sillä voitiin raapia sairaus pois potilaasta.
Stipendiaatti O. Lyytinen 1884.
Pielavesi.

Hammas
Taikakaluna käytetty pala luuta, luultavasti hammas, saantitietojen mukaan mahdollisesti hevosen hammas.
Stipendiaatti O. Lyytinen 1884.
Pielavesi.

Mujupussi
Mujupussissa on säilytetty pieniä, taikuudessa käytettyjä esineitä.
Stipendiaatti Valdemar Lindbohm 1901.
Rautalampi.
