Liikkuminen
Hevoskyydillä
Länget
Luokkivaljaiden osa, veto tapahtuu hevosen olkapäitä myötäilevien länkien avulla. Länget pannaan hevosen kaulan tyveen ja sen rintaa ja lapoja vasten. Länget välittävät hevosen vedon aisoihin ja kuormaan.
Stipendiaatti Armas Ruotsalainen 1903.
Kuopio, Kasurila.
Puusatula
Satula kiinnitettiin hevosen selkeään satulan yli menevällä vyöllä.
Stipendiaatti Kaarlo Ståhlberg 1903.
Pielavesi, Taipale.
Valjasten osia, messinkirenkaita
Lahjoittaja Heikki Juutila.
Stipendiaatit Elvi Markkanen ja Osmo Turunen 1961.
Kaavi, Vehkalahti, Juutilan kellovalimo.
Kellojen tahdissa
”Kellovalaja Juutilainen Hannes. Siinä talo jonkalaisia ei tapaa usein. Rakennuksen kivijalassa vuosiluku 1866 ja tuvanseinässä 1868. Valimo on entisessä savutuvassa. Talon vanha isäntä Heikki Juutilainen synt. 1864 25/8 kuollut 1932 6/7. Nykyinen isäntä Hannes Juutilainen asuu täällä vanhalla paikalla ja omistaa valimon veljensä Yrjön kanssa. Valimossa tekee työtä Yrjö veljen poika Heikki Juutilainen. Heikki oli siellä nytkin töissä ja selosti meille koko valutouhun. Saimme siellä raplata mielin määrin, mutta emmehän osanneet tietysti ottaa mukaamme mitä olisi oikea asiantuntija ottanut. Lupa on kyllä palata uudelleen katselemaan ja hakemaan lisää kunhan ensin saamme täällä valistusta. Tämä Juutilaisen valimo on oikeastaan toiminut jo paljon ennen kuin tämä laskee perustusvuodekseen 1881. Vanha isäntä on tämän perustamisvuoden määrännyt siitä kun hän sai onnistumaan ensimmäisen umpikulkusen sanovat nykyiset isännät.”
Ote Elvi Markkasen ja Osmo Turusen stipendiaattikertomuksesta, 1961.
Aisakellon, ja sen rinnalla kulkusten käyttö kuului entisaikojen juhla- ja matka-ajoon. Köyhä torppari saattoi sitoa valjaisiin vaatimattoman kulkusen, kun taas talon isäntä ripusti reen aisaan aisakellon adventin ja joulun aikana kirkkoon ajettaessa. Kellon kilkatus kertoi ihmisille, kuinka varakkaan talon valjakko oli lähestymässä. Aisakello osoitti varallisuutta muullakin tavalla: mitä heleämpi ääni, sitä kalliimpi kello. Varsinkin pimeinä talvi-iltoina vaskikellon kirkas kilkatus oli merkkinä muille tiellä kulkijoille pimeässä kiitävästä hevosesta. Aisakello oli hevosen ja matkalaisten turva, sillä petoeläimet pelkäsivät kellon kalkattavaa ääntä. Kansanomaisena taitona pronssin- eli vaskenvalanta säilyi 1900-luvun puoliväliin saakka. Maalaisvalannan viimeinen suuri kukoistuskausi osui 1800-luvun jälkipuoliskolle, jolloin suosittuja olivat nimenomaan hevosen helyt, kulkuset ja tiu’ut. Kysyntä alkoi loppua 1930-luvulla polkupyörien ja autojen yleistymisen myötä.
Silityskihveli, tasoittelulapio
Valajan tasoittelulapio. Kuuma esine muotoiltiin tällä.
Lahjoittaja Heikki Juutila.
Stipendiaatit Elvi Markkanen ja Osmo Turunen 1961.
Kaavi, Vehkalahti, Juutilan kellovalimo.
Aisakello
Lahjoittaja Heikki Juutila.
Stipendiaatit Elvi Markkanen ja Osmo Turunen 1961.
Kaavi, Vehkalahti, Juutilan kellovalimo.
Kulkunen
Pallojen navoissa on ruuvit, jotka kiinnittävät ne kaareen, kulkusen sisällä on ylemmän puoliskon navasta lähtevät kolme kieltä, jotka osuessaan puolipallojen kylkeen synnyttävät helisevän äänen.
Stipendiaatti Elvi Markkanen 1959.
Kaavi, Rauantaipale, Riihiniemen Kurola.
Savolaisuuden jäljillä 