Janne Väätäinen 1912: Karttula, Rautalampi ja Suonenjoki
Kertomus allekirjoittaneen Kuopion Isänmaallisen seuran stipendiaattina kesällä 1912 tekemästä matkasta.
Kun kotiseutututkimusharrastus Savolaisessa osakunnassa virkosi kevätlukukaudella 1912 uuteen eloon, päätettiin osakunnan kotiseututoimikunnassa ryhtyä m.m. avustamaan osakunnan alueella olevia museoita esim. hankkimalla niille stipendiaatteja. Päätöksensä ilmoitti kotiseututoimikunnasta kirjelmällä Kuopion Isänmaalliselle seuralle, jonka hallussa on Kuopion museon etnografinen osasto. Seura ilmoittikin vastauksessaan haluavansa saada stipendiaatin museo-esineitä keräämään. Kotiseututoimikunta päätti silloin lähettää allekirjoittaneen lupauksensa ”täytteeksi”.
”Kutsumuksensa” valmistuakseen pistäytyi allekirjoittanut ennen Helsingistä lähtöään katsomassa Helsingin Kansallismuseon kokoelmia, jotka tosin olivat vielä järjestämättä huoneiden lattioilla tai matkatavaralaatikoissaan, mutta olihan niistä kuitenkin jotakin oppimista. Samalla oli tilaisuus puhutella tohtori Schwindtiä, joka antoi hyviä neuvoja – niistä hänelle kiitos. Myös kävin maisteri Kaarlo Teräsvuoren pakeilla, joka 10 vuotta aikaisemmin oli ollut Isänmaallisen seuran stipendiaattina, saaden häneltäkin tarpeellisia tietoja.
Kuopioon tultuani kävin Isänmaallisen seuran sihteerin, maisteri Latvalan puheilla ja hän antoi asiasta tarkempia tietoja. Minulle annettiin stipendi suuruudeltaan 150 mk ja sillä oli elättävä, matkustettava ja ostettava esineet. Paitsi esineidenkeruuta sain vielä tehtäväkseni kuulustella vanhaa ja vanhantyylistä herrashuoneen kalustoa, joka sitten ostettaisiin museoon.
Mitään matkustussuunnitelmaa ei minulle annettu, ilmoitettiin vain missä entiset stipendiaatit olivat liikkuneet. Sain siis itse tehdä suunnitelmani. Tutustuessani Kuopion museon etnografisiin kokoelmiin huomasin, että siellä lähiseuduista ja -pitäjistä oli jo koko paljon esineitä. Kuitenkaan en päättänyt lähteä merta etemmä kalaan ”vaan otin” suunnitelmaani sen osan Karttulaa, jossa entiset stipendiaatit eivät tiettävästi olleet käyneet, Suonenjoen ja osan Rautalampia. Viimemainitussa pitäjässä päätin käydä etupäässä ennen mainitun huonekaluston takia, siellä kun on vanhoja herraskartanoita eli n.s. Hoveja, joissa arvelin löytyvän tuollaisia huonekaluja. Mutta harvassapa niitä enää oli ja ne joilla niitä oli, eivät tahtoneet niitä myydä. Kävi siis kuten alussa jo aavistin, että on turhaa vaivaa etsiä Pohjois-Savosta sellaisia museoesineitä.
Erinäisistä syistä pääsin lähtemään matkalle vasta heinäk 10 p:vnä. Se kesti pitkän kuukauden eli 31 päivää, johon tulee lisäksi pari päivää, joina kävin eri paikkoihin kokoamani esineet myöhemmin noutamassa. Alussa pelkäsin, että näin heinäntekoaikana olisi vaikea tavata ihmisiä kotoa, mutta vain parissa paikassa koko matkallani tapasin ovet lukittuina. Kylien mukaan lueteltua oli matkani seuraava: Karttulassa: Ilopuro- Saitta- Hakulila- Riuttala- Luodeniemi- Viitaniemi- MuuraismäkiAittoniemi- Kirkonkylä- Kuivaniemi- Nuutilan kylä- Utrianlahti- Riitlampi- Hautolahti- TervoHaapamäki. Rautalammilla: Saikarinniemi- Vaajasalmi- Kirkonkylä, Suonenjoella: TyyrinmäkiJauhomäki- Rajalanniemi- Lempyy- Vehvilä- Sianjalka- Hulkkola- Markkala- Vauhkola- Nuutilan kirkonkylä- Kärkkäälä- Satulamäki ja vielä Karttulassa: Soinlahti- Punnonmäki- KoskenpäivärantaAirakselankylä ja Virmaanpää. Paraiten löytyi esineitä vanhoista painuneista taloista ja mökeistä, joissa samat asukkaat olivat olleet ainakin puoli vuosisataa. Majanmuutot ja vanhojen rakennusten häviäminen tuntuu edistävän muinaisesineiden häviämistä. Pohjimmaisena syynä esineiden hukkaantumiseen on kuitenkin kansan tietämättömyys sellaisten esineiden arvosta ja merkityksestä. Tavallisesti ne viskataan tuvan tai porstuan ullakolle, mutta jos rakennus joutuu purettavaksi, niin ne joutavan pärrän seassa poltetaan tai viskataan rikkaläjiin, pihoille j.n.e (voivathan ne sieltä joskus tulevaisuudessa joutua arkeologien saaliiksi). Sen tähden olisi mielestäni kansaa tässäkin suhteessa valistettava ja ohjeistettava sitä ymmärtämään että sillä omissa kotinurkissaan on paljon kansalliselle kulttuurityölle arvokasta aineistoa. Tällaista valistustyötä sopisi tehdä esim. esitelmillä, lentolehtisillä, sanomalehtikirjoituksilla j.n.e.
Niin mutta minunhan piti kertoa matkastani. Omasta puolestani uskaltaisin olla sen tuloksiin tyytyväinen. Sain nimittäin kootuksi noin 90 esinettä, joista monet kyllä ovat vähäpätöisiä useat taas samaa lajia kuin museosta ennestään löytyvät mutta hiukan erimallisia. Koristeltuja kaluja olen (tohtori Schwindtin neuvosta) ottanut niin paljon kun olen saanut. Esineet ovat yleensä talous- ja työkaluja, onpa parisen vaatekappalettakin. Arvokkain lienee kaappiniekka, Gönnin mallinen seinäkello, jonka onnistuin saamaan kohtuuhinnalla, vaikka ne muuten ovat nykyään hyvin kalliita. Sainpa parisen kivikauden esinettäkin. Niitä tuntuukin kertomuksista päättäen löytyvän usein, mutta ihmiset eivät osaa niitä säilyttää. Vaikka niillä paljoutensa vuoksi ei enää ala olla suurta merkitystä museossa ovat ne tietenkin muinaislöytöinä sinne tallennettavat.
Mitä esineiden hintaan tulee ei se yleensä ollut suuri useimmat vähäpätöiset sai lahjaksi. Metalliesineistä saa usein maksaa ihan täyden hinnan. Kaikista keräämistäni esineistä on noin 30 mk:n arvosta ostettuja, muut saatu lahjaksi.
Muuten ihmiset kulkemillani seuduilla olivat auliita antamaan esineitä, jos vaan heillä niitä oli. Usein sai taloissa käydessään alussa kuulla, ettei muka ollut mitään museoon annettavaa, mutta jos kyseli semmoista ja semmoista esinettä, jonka vanhat ihmiset jossakin talossa muistivat ennen heillä olleen, mutta joka sittemmin oli kadonnut, saattoi kaivattu esine muistua talonväen mieleen ja etsittäessä löytyä. Monta kertaa löytyi tuvan tai porstuan vinniltä sellainen unohdettu esine, vaadittiin vain kerääjältä hyvä annos Tuomaan epäuskoa pyrkiäkseen porstuan päällystä tutkimaan vastoin talonväen vakuutustakin.
Osakunnan kotiseutukomiteassa lausuttiin että matkoillani pitäisin myös esitelmiä museoesineiden merkityksestä. Lupasin esitelmöidäkin, jos tilaisuutta tulee. Sellainen tilaisuus sattuikin Karttulassa, Saitalla Itä-Karttulan nuorisoseuran iltamissa. Saattaa kyllä asettaa kysymyksenalaiseksi, sopivatko yleensä esitelmöiminen ja keräilytyö hyvin yhteen.
Voisi kenties vielä lopuksi mainita, että tuollainen keruumatka tarjoaa tekijälleen hyvän tilaisuuden tutustua maalaiskansaan, sen elämään ja oloihin, joiden tuntemus varsinkin kaupungissa kasvaneella opintielläolijalla tahtoo olla vähäinen. Vähän hemmoiteltu samoileekin mielellään sekä opikseen, että huvikseen talosta taloon, torpasta torppaan tehden samalla työtä jota eräs maalaisisäntä sattuvasti sanoi isänmaalliseksi.
Kuopiossa syyskuulla 1912
Janne Väätäinen
Savolaisuuden jäljillä 